Helmikuun helmi

Se on helmikuu ja porhalletaan kovaa vauhtia kevättä kohti. Tässä kuussa on meille tammikuun tapaan jotain spessua - esikoisemme syntymäpäivä. Neljä vuotta sitten tähän aikaan olin jo ätiyslomalla ja voin vallan mainiosti. Kovin läskisti tosin. Muistan, että oli ihan sairaan liukasta köpötellessäni mummimammana joka päivä muutama kilometrin päähän kauppaan ja takaisin reppu selässä. Tästä oli syntynyt tapa ajan tappamiseksi ja sen pidin synnytykseen saakka. Näin tuli myös vähän ulkoiltua ja liikuttua. Ei se herkkua aina ollut kun tasapaino oli kateissa, jalkoja turvotti ja mahaa supisteli jatkuvasti. Käveltiin kerran myös lasketun ajan tiennoilla neljättä tuntia Pankkiirin perheen kanssa. Olin varma paluumatkalla, et nyt se vauva mätkähtää sinne metsään - niin tuskaista se supistelu alkoi olla. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kuu vaihtui taas

Kotia tuli myös kliseisesti kuurattua hormoonipyörryksissä. Muistan pesseeni mm. ikkunat, mikä ei ollut kovin viisasta. Ei nimittäin olisi syntymättömälle lapselle suositeltavaa mätkähtää kolmannen kerroksen ikkunasta lumikasaan. Kämppä oli siistimpi kun koskaan. Ei siitäkään apua ollut.

Suomalaista muotoilua kahdessa muodossa

Vaikka voin silloin olosuhteisiin nähden erinomaisesti, tuntui jokainen päivä lasketun ajan jälkeen piinavalta. Batmanin laskettu aika oli 7.2. mutta valoa nyytti näki ekaa kertaa imukuppi päälaessaan neljä päivää siitä. Se sinimusta ryppynaamainen verimötky oli kauneinta mitä olin nähnyt. Ja on edelleen. Nykyään harvemmin verisenä, vaaleaihoiseksi tunnistettavana ja usein muut päähineet päässään kuin imukuppi. Silti se on edelleen pyytteettömästi vanhempiinsa kiintynyt, ajoittain avuton ja usein syliä kaipaava pikkulapsi.  

Ikää vuorokausi